Kalle Kiili esittää Aamulehdessä -Opiskelu sallittava kaikille työttömäksi jääneille

Keskustan Tampereen kunnallisjärjestön varapuheenjohtaja Kalle Kiili esittää Aamulehdessä 29.6.2016 julkaistussa mielipiteessään, että työttömyystuella tuettu omaehtoinen opiskelu mahdollistettaisiin kaikille työttömäksi jääneille kahdeksi vuodeksi omalla ilmoituksella edellyttäen, että henkilöllä on vähintään viiden vuoden yhtäjaksoinen työhistoria.

Kalle Kiilin mielipidekirjoitus kokonaisuudessaan tässä:

**********************

Opiskelu sallittava kaikille työttömäksi jääneille

Useat kohtaavat näinä aikoina työpaikkansa menettämisen. Osaamisen pieni päivittäminen, laajentaminen tai muuntokoulutus on lähes yhtä usealla mielessä. Ja lähes jokainen meistä joutuu epätietoisuuden tilaan, kun TE-keskus arpoo tapauskohtaisesti, mikä koulutus kenellekin edistäisi työllisyyttä ja olisi näin ollen mahdollista suorittaa työttömyysetuuden juostessa.

Byrokratiaan kuuluu luonnollisena osana myös se, että on osannut ilmoittaa TE-toimistolle oikeassa ajassa oikeaan paikkaan, mitä koulutusta itselleen harkitsee. Peli on usein menetetty, jos vaikkapa ottaa opiskelupaikan vastaan ennen viraston päätöstä.

Joissain tapauksissa TE-toimisto taasen päättää, onko opiskelu päätoimista vai ei. Tässä tilanteessa eriarvoisessa asemassa ovat he, jotka ovat ryhtyneet opiskelemaan jo työnsä ohessa ja he, jotka hakevat opiskelemaan vasta työsuhteen päätyttyä.

Esitän, että työttömyystuella tuettu omaehtoinen opiskelu mahdollistettaisiin kaikille työttömäksi jääneille kahdeksi vuodeksi omalla ilmoituksella edellyttäen, että henkilöllä on vähintään viiden vuoden yhtäjaksoinen työhistoria. Opiskelujen etenemistä toki seurattaisiin kuten nykyisin.

Mielestäni työpaikkansa menettäneet tietävät paremmin kuin TE-toimiston virkailija, mitä koulutusta juuri hän tarvitsee tulevaisuuden työelämäänsä. On holhousta ajatella, että virasto tietää tämänkin paremmin kuin aikuinen ihminen, joka on helposti nähnyt työelämää paljon laajemmin kuin TE-toimiston asiasta päättävä virkailija.

Nykyinen tapauskohtainen harkinta ajaa useat ihmiset mieluummin passivoitumaan kotona kuin pitämään yllä työmarkkinakykyään opiskelemalla.

Mikäli tapauskohtainen harkinta poistettaisiin, niin myös TE-keskuksen virkailijoiden työaikaa vapautuisi oikeisiin työllisyyttä edistäviin askareisiin – joita näinä aikoina riittää.

Ellei harkinnanvaraisuudesta haluta luopua heti kokonaan, niin tässä olisi hyvä aihe kokeilun käynnistämiseen Pirkanmaalla.

Olen kertonut ajatukseni kasvotusten myös ministereille Grahn-Laasonen, Lindström ja Rehn. Toivottavasti ministerit haluavat aidosti ymmärtää ja toteuttaa ruohonjuuritason konkreettisia muutostarpeita.

Kalle Kiili

luottamusmies, Microsoft Mobile